2003, nyt

Facebookissa jaellaan ikiä ja muistellaan.

Olen lukenut Mediayhteiskunta-kirjaa, ja iski yhtäkkinen hirvitys ja ujostus siitä mitä jaan siellä. 

Haluan silti muistella.

Vuonna 2003 olin 19- ja 20-vuotias. Opiskelin Oriveden opistossa kirjoittajalinjalla ja tuhlasin opintolainani muun muassa Liinaharja-kuppilaan, missä istuimme harva se ilta bluesöljyllä. Ostin kaupasta popkornia ja pasteijoita. Kunnon opiskelijan tapaan opin syömään nuudeleita ja juomaan teetä. Olin hyvin ujo ja vähän sulkeutunut mutta kiihkeän ihastunut taideopiskelijoiden meininkiin ja kovasti mukana elämän virrassa.  Kirjoitin paljon, mutten kuunnellut kovin tarkasti saamaani palautetta. Omat tekstit huumasivat, uskoin olevani hyvä ja paras ja lopulta aina oikeassa tekstini suhteen. Oriveden kamuista rakkain ja läheisin oli J, jonka kanssa oltiin ku paita ja perse. Puhuttiin aina kännissä (ja selvinkin päin) skottimurretta ja kuunneltiin brittirokkia. Perustimme lantioluukerhon joidenkin tyttöjen kanssa. Innoittajana erityisesti Brett Andersonin ja Jarvis Cockerin vyötäröt. Iltoja, ihania iltoja.

Kun Orivesi loppui, ei heti alkanut oikein mikään. Henkinen laiskuus vaivasi ja oman elämän aloittaminen pelotti. Olin työtön ja nyt ajatellen hämmästyttävän välinpitämätön elämäni suhteen. Aloin styylata H:n kanssa. Yritin kauheasti olla vanhempi ja vahvempi kuin olinkaan. H käski mun lukea Rakkauden käsikirjan, joka ei tarjonnut mitään mitä en olisi jo tiennyt. Seurustelu oli silti vaikeaa. Suurimman osan vapaa-ajasta itkin ja kirjoitin päiväkirjaa. En osannut käsitellä tunteitani ja häpesin kauhean monia asioita turhaan. Istuttiin aika usein paikallisessa ”kulttuuriravintolassa” tappamassa aikaa ja törmäilemässä ihmisiin. M törmäili siellä myös ja mietin itsekseni että tuohon turjakkeeseen en ainakaan uskaltaisi ihastua. En ollut vielä totaalisen kyllästynyt Riihimäkeen, se tarjosi vielä silloin paljon uutta.

Nyt olen 29-vuotias, täytän syksyllä 30. Olen seurustellut M:n kanssa ensi huhtikuussa kolme vuotta. Tämä on ollut hyvää, täyteläistä aikaa. Rakastan häntä paljon. Nykyään myös itseäni.
Asumme Tampereella saunallisessa kolmiossa. Kaupunki on meille vielä vähän vieras mutta pyrimme tutustumaan siihen parhaamme mukaan. Tulevaisuus on hassusti taas auki, meneillään on kauhistuttava mutta terveellinen välivaihe. Olen edelleen ujo ja hetkittäin sulkeutunutkin mutta olen kai oppinut paljon. Ainakaan en ole niin ehdoton kuin ennen, pystyn muuttamaan kantaani asioihin. Miehekkeeni saattaa vähän myhäillä tälle, mutta kyllä minä pystyn, hitaasti. Ja jokin usko on tullut selviytymiseen. Kai ne on ne eväät joita on kerääntynyt reppuun. Sieltä voi aina pupeltaa hädän hetkellä.  
Totaalista tyhjyyttä ei enää ole. Olen edelleen yliherkkä, olen ollut aina. Itken paljon. En kirjoita enää päiväkirjaa kuten ennen, mutta haluaisin. Vieressäni on peili, sieltä katsoo uteliaat, vähän kysyvät silmät. Ulkona paistaa aurinko.

ツ

muistoja kuumeesta

Kun kuume varastaa kehon, tuntuu kuin tajunta siirtyisi muutaman asteen sivuun.
Hengitys tulee jostain vierestä, ajatukset ovat jonkun toisen.
Aika pysähtyy, rattaat pyörivät ensin holtittomasti menneisiin kuumeisiin, kunnes sitä putoaa kiehuvaan kattilaan ja kiehuvan veden päälle lyödään vastoin fysiikan lakeja jäinen lukko.
Psykedeeliset sykkivät kuvat. Oma pää onkin appelsiini, huoneessa lentelee päättömiä linnunpoikasia.
Näitä kuvia tuijottaa ehkä muutamia minuutteja, mutta niitä tuntee katselleensa vuosia.

Herkimmässä neitoiässä uskoin kuumeen olevan vapahtaja, joka ui suoniini ja sai näkemään absoluuttisia totuuksia.
Katselin hartaana ihmispoloja, jotka eivät ymmärtäneet rakastaa tarpeeksi toisiaan, vihersalaattia, hymykuoppia, mitä milloinkin...
Mutta se oli nuoren ihmisen silloinen keino selvitä kroonisesta sairaustilasta ja muutenkin ahdistavasta elämäntilanteesta.
Vastaanotolla nuori mieslääkäri tunnusteli imusolmukkeitani. Näki tietenkin nätteimpään neitoikään puhjenneen ankanpoikasen ja vinkkasi vähän silmää. Päiväkirjaan kirjoitin hänestä jonakin jumalasta seuraavansa olentona, tottakai. Pöhkö tyttö.

Ja yhä kuume on minusta voimakas äärimmäisyyksien tila. Ei mikään suuri totuudellinen katharsis, mutta jokin osa mielestä siinä kyllä pyyhkäistään kylmällä pyyhkeellä. Ja pelastumisen tunne on suuri.
Nämä ovat tietenkin vain omia, suureellisia kokemuksiani.
Jäiset kosket, tuliset purot murtautuvat toisiinsa, palmikoituvat.
Tai kuten kirjoitin runoon kuin sisuksissa olisi puhjennut sisällissota.
Omat vastaan omia. Pakkanen nousee huoneessa ja tuli leviää peiton alla.
Aamulla sitä herää kylmässä hiessä, ja kaulaan on nostettu valkoinen lippu.

Viimeisin kuume ennen tätä oli Puolan matkalla.
Nykivä kipu, ahdistus ja vodka. Matkatoverit tökkivät henkisiin kipukohtiin, koin että oma mieskin heitti susien syötäväksi. Haavat repesivät auki heikossa tilassa, vieraassa paikassa.
Vieläkään en pysty katsomaan kuvia siitä reissusta. Elämäni hirveimpiä kokemuksia.
Toisaalta kaunis oli kirkkauden hetki Varsovan aamuvalossa, kun saimme palasemme rauhaa.
Koskaan ei sydän syki eikä iho elä niin kuin kuumeen jäljiltä.

Filmstill from Double vie de Véronique (1991) by Krysztof Kieslowski

blogitunnustus + kirjoja

 

Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomioita blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. 

Säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

*

Kiitokset H-R:lle tunnustuksesta.
Sanamagiaa & katupölyä on ehdottomasti yksi lempiblogejani.


*

Sitten vielä viisi kirjaa, joita suosittelen right here right now:

1. Hermann Hesse: Arosusi
-Kirjaa voi lukea iltapalaksi muutaman lauseen ja antaa ajatuksen rönsyillä taikka ahmaista kerralla. Yhtä kaikki erittäin hyvä itsetutkiskelukirja. Ulkopuolisuudesta, elämän nyansseista. Iso lukko avautui sisältäni.
2. Tomek Tryzna:Tyttö ei-kukaan
-Luin kirjan lukiossa myöhäisen murrosiän kourissa ja hämmästelin, kuinka täsmällisesti vanhempi mies on osannut kuvata oman hämmennykseni naiseuden edessä. Jostain syystä rinnastan tämän mielessäni Arosuteen. Kuumeisia kuvia, ulkopuolisuutta.
3. Veikko Huovinen:Hamsterit
-Syyskirja, joka saa aina sormet syyhyämään ja antaa uskoa talvesta selviytymiseen.
4. Anonyymi: Nainen Berliinissä
-Henkilökohtainen, koruton kuvaus sodan hajottamasta maailmasta, jossa kuitenkin elää usko, toivo, hauras kauneus ja sinnikkyys.
5. Hanna-Riikka Kuisma:Valkoinen valo
-Kirja ei ole vielä ilmestynyt, mutta suosittelen sitä jo nyt ja odotan innolla.