tiistai 25. joulukuuta 2012

maagillinen teatteri

"Rauhattomille arosusille - niille, jotka alituiseen kärsivät kauhistuttavalla tavalla, jotka eivät ole kyllin sitkeitä murtautuakseen tähtiavaruuteen; jotka tuntevat ehdottomuuden kutsumuksen mutta kuitenkaan eivät kykene elämään siinä - heille aukenee lopuksi, sitten kun kärsimys on tehnyt heidän henkensä voimakkaaksi ja jänteväksi, lohdullinen pakotie huumorin välityksellä. Huumori jää aina jollakin tapaa porvarilliseksi, olkoon ettei sitä oikea porvari ymmärräkään. "

"Kukaties avautuu Harrylle jonakin päivänä tämä viimeinen mahdollisuus. Kukaties hän oppii tuntemaan itsensä, -  voi käydä niin, että hän saa käsiinsä jonkin pikkupeileistämme, voi sattua että hän kohtaa Kuolemattoman, tai kukaties hän löytää maagillisesta teatteristamme sen, mitä hänen sekasortoinen sielunsa vapautuakseen tarvitsee. Tuhannet tämän kaltaiset mahdollisuudet odottavat häntä, hänen kohtalonsa vetää niitä magneetin tavoin puoleensa, kaikki hänenkaltaisensa porvarillisuuden laita-asukkaat elävät maagillisten mahdollisuuksien atmosfäärissä. Ei tarvita paljoa, kun salama iskee kohteeseensa."



Hermann Hesse: Arosusi

perjantai 21. joulukuuta 2012

joulurauha

Joulussa rauha.
Olohuoneen kynttilänliekin värinen kupla.
Mukava mukavuudenhalu oikeuttaa irti stressistä.
Horjahdan hämärään, rapistelen kuin vahingossa muutaman lahjan paperiin, kuuntelen joululaulun,
himoitsen riisipuuroa ja luumukiisseliä. Ja haluan olla villainen, lämmin ja antaa halauksia.
Rakastan Asterixeja!

Eräs vanha toveri kysyi edelliset päivitykseni luettuaan, olenko joutunut väkivallan kohteeksi.
En ole. Viha ja väkivalta ovat rautaisia sanoja, itseni pitäisi käyttää niitä harkitummin.
Koin "vain" suuren pettymyksen, joka horjutti uskoani, mieleni mannerlaattoja.
Kaikki on alettava taas alusta.
Perusteita on uudelleenjärjesteltävä. Kuinka sen tekee ilman että koko palikkatorni hajoaa?

Tyhjyyttä, murrosikää...
Löydän itseni jälleen raunioista ja huomaan olevani oudossa mielekkyydessä.
Eikö rauniot ole kuitenkin parempi kuin liian valmis maailma?

Hyvää, levollista, mitäikinähaluattekaansenolevan joulua kaikille.

perjantai 14. joulukuuta 2012

tunnoton

Ja kun viha loppuu, ei ala mikään.
Kun sydän on särkynyt, jää tuskan jälkeen vain tyhjyys.
Mikään ei tunnu.
Se on pahempaa kuin tuska.
Rakkauskin hukkuu, vaimenee. Vihassaan tuntee sentään rakkauden.
Turralta viedään kaikki.

Makaan sohvalla, sähkölamppu heijastuu parvekkeen oven lasiin, piilotan valon varpaitteni taakse.
Se jostain syystä nostaa kyyneleet silmiin, ja minun on tehtävä se uudelleen ja uudelleen.
Piilotettava valo, saatava itkeä.

Tyhjyys on tylsää. Ei huvita tehdä mitään.
En tunne elonmerkkejä itsessäni.
Neän unia, joissa makaan elottomana ja katselen itseäni ulkopäin ja sitä elämää, joka jatkuu.
Törkeänä ja itsepintaisena.
Takaraivossani vaimennettuna valtava huuto, joka käskee tekemään jotakin, kaiken, nyt heti.
Työtätyötätyötä.
Nyt kannattaa tehdä työtä, koska tällainen kone siihen kykenisi.
Edes siihen.

Mutta pitelen itseäni paikoillani.
Jään suihkun jälkeen kylmään saunaan istumaan.
Tuijotukseni jää tylppänä johonkin sumeaan pisteeseen.

Usko, toivo, rakkaus.
Joku niistä sentään jaksaa aina korahdella.
Juuri nyt se on toivo.


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

saatava

Syvä, musta, voimakas yömaailma.
Pettyneissä silmissäni kuollut katse, joka lävistää miehen.
Ja samalla...
On halattava ja tultava halatuksi niinä kylminä aamuina, kun lähden töihin.
On annettava arvo niille asioille, joille se kuuluu.
Halaus. Ja väkivalta.

Vihani on puhdasta. Siitä on tislattu pois kaikki itsesääli, marttyyrius ja kaikki muu.
Vain puhdas viha.
Voima, joka suoristaa ryhdikkääksi kuin sotilaan.
Olen rauhallinen, olen kapteeni, joka tuntee kaikki karikot.
Tyhjyydessä kohtaan ne karvaat kasvot, joita olen pelännyt, hakenut, vilkuillut ja vältellyt koko suhteemme ajan.
Ja himoni nousee ahneena tuskan yöstä, joka on täysin avoin.
Kaikki rajat on nyt rikottu, kaikki on menetetty ja kaikki on mahdollista.
Näen hänet nyt kokonaan.

Merkillistä, merkityksellistä, aikaa.
Koti on hyvä ja paras, kaikki mikä on.
Kutimistani syntyy kaulaliinaa, ensi kertaa koen monia paikkoja, tunnelmia, olen elämän virrassa.
Syön ravintolassa ja katselen jouluvaloja.
Kotiini ilmestyy uusia huonekaluja, hyllyyn luettavia kirjoja.

Minä heikkona ja valvoneena.
En pysty, en halua, en jaksa olla yksin.
On saatava olla hänen lähellään.
Tarvitsen pettäjäni tukea ja turvaa. Hän on myös ystäväni.
Ja on saatava olla kotona.
Täällä on kaikki.