uni

Aamuyö oli sellaista uniteatteria, että nyt on pakko muistella.

Olimme miehen kanssa päätyneet jotain kautta uskonnolliseen kylään. Kylässä kaikki oli rakennettu kivestä ja kaikki asukkaat, lapsia myöten, polttivat piippua. Mies oli renkinä yhden ystävällisen papin perheessä, ja kaikki perheessä pukeutuivat resuisiin, eettisesti valmistettuihin (?) rääsyihin, jotka haisivat ja aiheuttivat miehelle kroonista nuhaa. Itse olin piikomassa siellä ja täällä, ja tarkkailin mustasukkaisesti kuin pappisperheen tytär roikkui komean mieheni käsivarressa. Mies oli ystävällinen tytölle, mutta katsoi minua surullisesti etäisyyden päästä. Murjotin ja kihisin raivosta. Kun iltaisin näimme salaa miehen kanssa, löin häntä ja raivosin. Mies vaipui onnettomana syliini resuisessa kaavussaan ja hoki ettei hän voi tilanteelle mitään. Minä sulin ja itkin ja syleilin häntä hellästi.
Kaikki kyläläiset olivat sympaattisia ja mukavia, mutta uskossaan ankaria ja hieman pelottavia. Välillä heillä oli rakennusprojekteja, jolloin he ajoivat minut äkäisesti pois tieltään. Kylän rakennukset olivat käsittämättömän korkeita kivirakennelmia.

Eräänä päivänä pappi huomasi minun ja miehen suutelevan muuria vasten ja samantien korkeasta tornista rullattiin iso kangas, johon oli rujoin kirjaimin kirjoitettu jokin tietty raamatunkohta mustalla ja punaisella musteella. Meitä syyteltiin ja haukuttiin julkisesti haureudesta, jolloin mies katsoi minua ja sanoi saaneensa tarpeeksi tästä.  Siinä silmieni edessä hän muunsi itsensä kultaiseksi menninkäiseksi, joka kutistui pieneksi ruskean kaavun sisälle. Tämä menninkäinen kipitti keskelle ihmisjoukkoa ja vaati kaikkia tulemaan luokseen. Yksi kerrallaan menninkäinen otti ihmiset kaapunsa alle ja häikäisi heidät kirkkaalla valolla, jolloin kyläläiset alkoivat murtua uskossaan ja muuttuivat vapaamielisiksi. Katselin kärsivällisesti, kuinka koko kylä yksi kerrallaan puhdistettiin uskosta.
Tämän jälkeen kultainen menninkäinen muuttui taas miehekseni ja jatkoimme vapaasti elämäämme.

Semmoinen uni. Olen hämmentynyt, koska en yleensä mieti asioita tuolla tavalla, en pidä juurikaan fantasiasta tai runollisesta symboliikasta. Mutta olihan tuossa melkoisen syvää mietelmää uskosta ja vapaudesta. Hassua, että se oli oma uneni ja silti nyt mietin sitä kuin jotain muun ohjaamaa fantasialeffaa;. Ihan jees, muttei oikein mun tyyliäni. Hohhohoo.

"suvi suloinen"

"Suomeen pitkä kuuma kesä!" luki Iltiksessä. Uskon tosin kasipallon ennustuksiinkin enemmän kuin lööppien säätiedotuksiin. Eikös joku aika sitten rahastettu kylmällä kesällä? Muistan vain siitä että lööpinkin lähettämä lupaus viileästä suvesta sai huokaisemaan toiveikkaana. Niin, minä en nimittäin tykkää helteestä enkä oikeastaan kesästäkään! Haastakaa oikeuteen!
"Kaikki tykkää ja ei saa valittaa kun on lämmin!" kirkuvat tädit ja facebook-päivitykset. No, miksi ei saa valittaa jos kuumuus tuntuu pahalta?  Joistakin kuumassa kelluminen nimittäin tuntuu pahalta; oksettaa, heikottaa, päätä särkee, ei kulje henki eikä ajatus.  Ainoa, mikä tekee olon jotenkin kestettäväksi on tasainen kännitila, mutta kun ei oikein siihenkään haluaisi lähteä.
Vähän niinkuin silloin pikkuisena hiekkalaatikolla, kun se yksi täti tuli kaakattamaan että "ei SAA leikkiä yksin!" Jaa miksi ei, kun se on kerran kivaa? Sitä ei tämä tätirukka käsittänyt putkiaivoissaan. Sellainen asia on nimittäin keksitty kuin mielikuvitus.

Joillekin unelmatila on olla lämpimässä ja ihmisten ympäröimänä. Minulle se on olla yksin viileällä niityllä. Sade on rakas asia. Minun kohdallani Garbagen biisi on täyttä totta. Olen vain silloin onnellinen, kun sataa. Ehkä se on vapauttavaa. Ei ole pakko mennä ulos, koska sade on yleisesti mielletty ulkoilua latistavaksi tekijäksi. Siksi juuri itse haluan mennä ulos! Tai jäädä sisälle lukemaan kirjaa ja juomaan teetä.Ei ole pakko lähteä mihinkään, riisua hiestyneitä vaatteita, kitata kaljaa terasseilla, polttaa nahkaansa.

Okei, onhan suvikin joskus suloinen. Suurimpia onnen hetkiä ovat olleet lapsuuden kesäpäivät Pohjanmaalla. Lintujen liverrys, ihanat kedon kukat, metsämansikat heinänkorressa, perhoset, eno grillaamassa herkkuja, jätskitötteröt mummolassa, uiminen, pehmeä tuulenvire kasvoilla pyöräillessä, pellonpielien hiljainen siritys. Kesäyön hellyys, vanhojen kotimaisten leffojen romanttiset maisemat.
Kaikki se. Kaukana kavala kaupunki, ruskeiksi paahtuneet kaljamahat ja kultaketjut katupölyn mälinässä, maauimaloiden sillipurkeiksi muuttuneet altaat, huvipuistojen paniikit ja muu mössö.

Tule rakkaani, lähtekäämme maalle!

melkein kuin uusi

Edellisen blogini "matka" on tehty ja päätimpä aloittaa uuden. Tämä turnee tosin kestäköön loppuelämän.

Edellinen pöhkön yksinkertaisesti nimetty writing-blogi  oli oikeastaan tarkoitettu tukemaan yhden kesän kirjoitusprojektia, mutta muuttuikin omalla painollaan vuoden pituiseksi itsetutkiskeluksi. Kihlattuni, miekkoseni, oli tuon vuoden omalla pyöräpatikkareissullaan ympäri Suomen maata & vähän Norjassakin, ja teimpä oikeastaan samalla itse reissua täällä kotona. Erossaolon mietteitä.

Mutta nyt on ukko kotona ja uusi liuska saapi alkaa, ilman sen kummempia mahtipontisuuksia.

Tähän päivyriin haluaisin kohtalaisen vapaasti vain höpötellä arjen oivalluksia, mielekkäitä yksityiskohtia, omanlaistani havainnointia elämän melskeissä.

Pöllönen lentäköön!

*